Siirry pääsisältöön

Purkulupa ja lupa-asiaa

Purkulupa 


Saimme purkuluvan tänään! Tontillamme sijaitsee siis purettava rakennus, johon jouduimme hakemaan erillistä purkulupaa. Se on nyt myönnetty ja tarkoitus olisi aloittaa rakennuksen purku elokuun alkupuolella. Kevään aikana olemme (lue: Santeri on, haha :D) raivanneet tonttia ja kaataneet paljon puita. Ja kyllä, tähänkin ollaan haettu yksi lupa! :D  Nämä lupa-asiat ovatkin olleet aikamoinen viidakko ja kestäneet nyt jo pienen ikuisuuden! Asiat kuitenkin etenevät. Hyvin hitaasti, mutta varmasti!


Olimme mielestäni melko hyvin perillä siitä, että lupa byrokratia itsessään on jo melkoinen työmaa, mutta kyllä tuo rakennusluvan kasaamisen laajuus oli meillekin yllätys. Ostamamme tontti sijaitsee Espoossa, joten kirjoittamani koskee ainoastaan Espoon kaupunkia. Ymmärtääkseni muissa kaupungeissa ja kunnissa nämä asiat voivat toimia hieman eri tavalla. Espoossa kaikki on todella byrokraattista ja lupapalveluissa on kovat jonot. Mikään ei tapahdu todellakaan käden käänteessä.

Suunnittelutarveratkaisu

Tontillamme ei ole asemakaavaa ja tästä johtuen jouduimme ensimmäisenä hakemaan suunnittelutarveratkaisun. Suunnittelutarveratkaisun saimme jätettyä sisään maaliskuussa ja saimme myöntävän päätöksen kuukausi sitten, eli toukokuun loppu puolella. Sen jälkeen jäimme odottamaan valitusajan umpeutumista ja eilen suunnittelutarveratkaisusta tuli vihdoin lainvoimainen. STR:n saatuamme pääsimme kasaamaan itse rakennuslupaa. 

Suunnittelutarveratkaisu ja rakennuslupa eroavat toisistaan näin selkokielellä sillä, että suunnittelutarveratkaisussa pohditaan, onko asemakaavan ulkopuolella oleva tontti suunnittelemaamme rakentamiseen sopiva, jotta se tukee tulevaisuudessa tapahtuvaa asemakaavoitusta. Hakemus on huomattavasti "kevyempi" rakentaa, eli tätä varten ei tarvita vielä lopullisia pohjapiirroksia tai julkisivukuvia, eikä lähellekään niin paljon muitakaan dokumentteja. Molempiin tarvitaan kuitenkin esimerkiksi asemapiirrokset ja naapureiden kuulemiset. Lisäksi jouduimme teettämään jo suunnittelutarveratkaisua varten melumallinnoksen.

Rakennuslupa

Rakennuslupa onkin sitten oma juttunsa. Espoossa rakennuslupaa varten on oltava jo täydelliset pohjapiirrokset, julkisivukuvat, sähkö- ja vesisuunnitelmat, maaperätutkimus, pihasuunnitelmat yms. Lisäksi jouduimme kuulemaan naapureitamme uudestaan.  Käytännössä tämä on lähes sama paperi kuin suunnittelutarveratkaisussa, mutta samaa ei tietenkään voi käyttää, vaan kaikki on tehtävä uudestaan. Tämä on meillä ollut melko aikaa vievä prosessi, etenkin kun yksi naapureistamme ei asu Suomessa (eikä tietystikään pysty hoitamaan näitä asioita sähköisesti) ja toinen naapuritonttimme on perikunnan omistama.


Tytöt osallistuvat suunnittelutyöhön
omalta osaltaan ;D
Nyt kaiken pitäisi olla rakennusluvan suhteen kunnossa ja mieheni meneekin huomenna yhdessä pääsuunnittelijamme kanssa esittelemään rakennuslupahakemuksemme kaupungille! Mikäli he näyttävät vihreää valoa, saamme vihdoin jätettyä hakemuksen sisään. Jos olen oikein ymmärtänyt, on jono Espoon rakennusluvissa tällä hetkellä noin 2kk, eli hyvällä tuurilla pääsemme aloittamaan rakennusprojektimme "jo" elokuun loppupuolella!

Heinäkuu ei siis todellakaan kulu täällä Hyvösten residenssissä pelkästään lomaillessa! :D Pääsemme toivottavasti tekemään näitä minulle mieluisimpia suunnitelmia, kuten keittiö ja kodinhoitohuoneen suunnitelmia! Voin kertoa, että Pinterest on ollut täällä kovassa käytössä!

Toivotaan siis parasta huomisen rakennusluvan esittelyn kanssa! 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käyttökokemus - maaviileä

Miten maaviileä on toiminut meillä hellekesänä 2021? Kyllä ovat helteet hellineet tänä kesänä ja vielä on kesää jäljellä! Tämän helteisen kesän myötä moni on ruvennut pohtimaan eri viilennysmuotoja omiin koteihinsa. Tässä postauksessa avaan meidän käyttökokemuksia maaviileästä, josko siitä olisi vaikka hyötyä jollekin, joka on juuri nyt näiden samaisten pohdintojen äärellä. Meillä on lämmitysmuotona maalämpö ja sen kaverina maaviileä. Sekä lämmitys, että viilennysmuodon valinta olivat meille helppoja, sillä meillä oli pohjalla jo hyvä kokemus kummastakin. Vanha kotimme oli aluksi öljylämmitteinen, mutta vaihdoimme sen pian muuton jälkeen maalämpöön ja siitä muutaman vuoden päästä Santeri lisäsi järjestelmään myös maaviileän.  Olen huomannut, että maaviileä on saanut pahimpien helteiden aikaan jonkin verran parjausta, mutta ainakin meillä se on toiminut mainiosti. Tietysti hellelukemien ollessa huipussaan, on meidänkin pumppu ollut kovilla. Silti se on saanut pidettyä sisälämpötilan tod

Esittelyssä keittiö

Kodin sydän Reilu vuosi sitten kirjoitin postauksen, jossa kerroin minkälaiseen keittiöön olimme päätyneet. Tässä  postauksessa kerroinkin melko kattavasti siitä millaisia toiveita meillä oli keittiön suhteen ja mitä meille oli tulossa. Keittiöstä tulee kylpyhuoneiden ohella ehdottomasti eniten kysymyksiä, joten nyt onkin jo korkea aika esitellä teille millainen meidän keittiöstä tuli ja kertoa miten se on toiminut käytännössä. Toimitus & kasaus Keittiö tilattiin Noblessalta alkuvuodesta 2020. Olimme hyvin optimistisesti sopineet keittiön saapumisen keväälle, mutta lopulta myöhästimme tilauksen saapumista pariinkin otteeseen. Toimitusajan siirto kävi joustavasti ja lopulta saimme keittiön (ja KHH) kalusteet tontille loppukesästä 2020.  Santeri kasasi keittiön yhdessä ystävänsä kanssa. Kaapinrungot tulivat valmiiksi kasattuna eikä niiden asentaminen ja kiinnittäminen ollut ilmeisesti mikään ihan mahdoton homma vaikka siinä jokunen päivä menikin. Tästä vaiheesta on muuten sanottava,

Sauna

Meidän sauna Hyvää alkanutta vuotta 2021! Aloitan tämän blogivuoden esittelemällä meidän saunan ja  kylpyhuoneen. Näistä tiloista olen saanut ehdottomasti eniten kyselyitä Instagramin puolella ja ajattelin kirjoittaa tämän postauksen, jos siitä olisi vaikka hyötyä muille kylpyhuonetta ja saunaa suunnitteleville rakentajille / remppaajille. Sauna on ollut yksi uuden kodin parhaiten onnistuneita juttuja ja olemmekin saunoneet täällä enemmän kuin koskaan. Tähän on oikeastaan kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että tällä kertaa meille valikoitui sähkökiuas ja se on kieltämättä aikaa säästävä arjen helpotus pienten lasten kanssa. Toinen syy on se, että tämä sauna on edellistä saunaamme turvallisempi. Isolla alalauteella on todella paljon tilaa ja meidän pienempikin lapsi kiipeää helposti saunaan ja sieltä pois. Kylpyhuone ja sauna eivät ole mitään kovin suuria tiloja, joten halusin sinne mahdollisimman avaran tunnelman. Tämän takia esimerkiksi kokolasiseinä oli automaatio, vaikkakin pelkäsin s