Siirry pääsisältöön

Miltä raksalla näyttää juuri nyt ja tulevia aikatauluja


Terveisiä raksalta! Täällä on levytykset kovassa vauhdissa ja sähkö- ja putkihommat ovat edenneet mukavasti. Nyt pääsiäisvapaiden aikana saamme toivottavasti vielä vähän extra vauhtia hommiin. Pitkäperjantai oli sanan varsinaisessa merkityksessä hyvin pitkä ja samaa on odotettavissa sunnuntailta ja maanantailta. Lauantaina käymme piipahtamassa mökillä ja vietämme vapaapäivää yhdessä lasten kanssa.

Siniset seinä ja kattomuovit ovat osittain jääneet jo levyjen alle piiloon, mutta vielä olisi töitä tehtävänä. Seinien ja kattojen tasoitukset olisi tarkoitus aloittaa jo vapun korvilla, joten kiirettä pitää. Laatoitukset olemme sopineet tehtäviksi touko-kesäkuun aikana mikäli lattia on kuiva. Mittaamme lattian kosteuden tietysti vielä ennen laatoitustöiden alkamista, mutta valusta on nyt jo 11 viikkoa aikaa, joten en usko tästä tulevan ongelmaa.

Olemme edelleen siis vielä ihan hyvin aikataulussa ja toivon, että saamme pidettyä kiinni sovituista toimitusajoista esimerkiksi keittiön ja kodinhoitohuoneen kalusteiden suhteen. Keittiön ja kodinhoitohuoneen kaapistot toimitetaan meille kesäkuun puolessa välissä. Vaatehuoneen kaapin rungot tulevat luultavimmin Ikealta, mutta emme ole valinneet vielä muiden kaappien toimittajaa. Ikea on vahva vaihtoehto tyttöjen vaatekaappien suhteen, mutta eteiseen joudumme pyytämään tarjouksia mittatilauskaapistoista. Samalla voinee pyytää tarjoukset myös lasten vaatekaapeista ja katsotaan mihin päädytään. Kylpyhuone kalusteet on myös päätetty, mutta nekin pitäisi vielä laittaa tilaukseen.

 Päällä olevan korona kriisi sai meidät laittamaan vähän vauhtia ikuisuudelta tuntuneeseen laattojen valinta prosessiin ja saimme vihdoin tehtyä lopulliset valinnat. Otimme toimituksen heti välttääksemme mahdolliset koronan aiheuttamat toimitusvaikeudet. Aikaistimme myös aiemmin valitun ja tilatun parketin toimitusaikaa alkuperäisestä ja nyt parketti odottaa autotallissa asennusta. Muutoin tämä kriisi ei ole ainakaan vielä toistaiseksi vaikuttanut pahemmin raksan edistymiseen. Olemme olleet Santerin kanssa etätöissä / kotona lasten kanssa nyt viimeiset 4 viikkoa ja nyt tuntuu kyllä että alkaa seinät kaatumaan päälle täällä meidän vapaaehtoisessa kotikaranteenissa. Onneksi on tämä raksa, mihin tulla turvallisin mielin käymään lasten kanssa. Vaikka tämä on yksi stressitekijä lisää muutoinkin stressaavassa tilanteessa, olen silti niin iloinen siitä, miten paljon iloa raksan edistyminen itselle tuottaa.





Tässä pikaisesti tämänhetkiset kuulumiset. Kiva jos jaksoit lukea! Ihanaa ja aurinkoista  pääsiäisen aikaa!


<3 Jannica


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käyttökokemus - maaviileä

Miten maaviileä on toiminut meillä hellekesänä 2021? Kyllä ovat helteet hellineet tänä kesänä ja vielä on kesää jäljellä! Tämän helteisen kesän myötä moni on ruvennut pohtimaan eri viilennysmuotoja omiin koteihinsa. Tässä postauksessa avaan meidän käyttökokemuksia maaviileästä, josko siitä olisi vaikka hyötyä jollekin, joka on juuri nyt näiden samaisten pohdintojen äärellä. Meillä on lämmitysmuotona maalämpö ja sen kaverina maaviileä. Sekä lämmitys, että viilennysmuodon valinta olivat meille helppoja, sillä meillä oli pohjalla jo hyvä kokemus kummastakin. Vanha kotimme oli aluksi öljylämmitteinen, mutta vaihdoimme sen pian muuton jälkeen maalämpöön ja siitä muutaman vuoden päästä Santeri lisäsi järjestelmään myös maaviileän.  Olen huomannut, että maaviileä on saanut pahimpien helteiden aikaan jonkin verran parjausta, mutta ainakin meillä se on toiminut mainiosti. Tietysti hellelukemien ollessa huipussaan, on meidänkin pumppu ollut kovilla. Silti se on saanut pidettyä sisälämpötilan...

Esittelyssä keittiö

Kodin sydän Reilu vuosi sitten kirjoitin postauksen, jossa kerroin minkälaiseen keittiöön olimme päätyneet. Tässä  postauksessa kerroinkin melko kattavasti siitä millaisia toiveita meillä oli keittiön suhteen ja mitä meille oli tulossa. Keittiöstä tulee kylpyhuoneiden ohella ehdottomasti eniten kysymyksiä, joten nyt onkin jo korkea aika esitellä teille millainen meidän keittiöstä tuli ja kertoa miten se on toiminut käytännössä. Toimitus & kasaus Keittiö tilattiin Noblessalta alkuvuodesta 2020. Olimme hyvin optimistisesti sopineet keittiön saapumisen keväälle, mutta lopulta myöhästimme tilauksen saapumista pariinkin otteeseen. Toimitusajan siirto kävi joustavasti ja lopulta saimme keittiön (ja KHH) kalusteet tontille loppukesästä 2020.  Santeri kasasi keittiön yhdessä ystävänsä kanssa. Kaapinrungot tulivat valmiiksi kasattuna eikä niiden asentaminen ja kiinnittäminen ollut ilmeisesti mikään ihan mahdoton homma vaikka siinä jokunen päivä menikin. Tästä vaiheesta on muuten sa...

Aurinkovoimala ala Hyvölä

*Aurinkovoimala toteutettu yhteistyössä ProPower Enrgy Oy:n kanssa Energiaa auringosta Energiakriisi on ollut enempi vähempi puheenaiheena tässä kuluneen vuoden aikana. Me olemme halunneet tehdä energiatehokkaita valintoja kotiimme ja viime kesänä päätimme toteuttaa tämän suhteen yhden pitkäaikaisen haaveen, oman aurinkovoimalan.  Emme voi sanoa, että olisimme pahemmin perehtyneet aurinkopaneeleihin ennen tätä projektia, mutta projektin edetessä myös meidän kiinnostus on kasvanut ja olemme tehneet paljon selvityksiä ja lukeneet tutkimuksia aiheeseen liittyen.  Mistä kaikki alkoi? Projekti sai itseasiassa alkusysäyksen siitä, kun ajauduimme loppukesästä  virtane.fi . sivustoille. Sieltä sai helposti kartoitettua aurinkopaneeleiden soveltuvuutta syöttämällä omat osoitetietonsa sivustolle (toimi ainakin meillä Espoossa Carunan alueella). Osoitetietojen perusteella avautui tontin ilmakuva, sekä arvio katon maksimaalisesta sähkön vuosituotosta. Palvelu ehdotti automaattisesti ...