Siirry pääsisältöön

Talon sisäseinät ja katto

 Sisäpinnat

    Hellurei! Talolla on tällä hetkellä niin valmiin näköistä! Tänään saatiin viimeinenkin väliovi paikalleen ja huomenna alkaa listoitukset! Palataan kuitenkin hetkeksi vielä ajassa taaksepäin ja käydään läpi, mitä löytyy meidän sisäseiniltä ja -katosta!          

   Kesän aikana pihatöiden lomassa ahkeroitiin myös sisällä ja saatiin enimmäisiä valmiita pintoja näkyviin. Kuten olen aiemmin kirjoitellut, olemme valinneet melko seesteisiä pintamateriaaleja ja mitään värien ilotulitusta ei ole luvassa. Halusimme myös pitää melko yhtenäisen linjan läpi talon, jotta kokonaisuudesta tulisi mahdollisimman harmoninen.

Sisäkatto

Sisäkatto oli meille melko helppo päätös. Kumpikaan meistä ei halunnut uuteen taloon paneelikattoa ja Santeri taas ei innostunut rimakatosta vaikka yritinkin sitä hänelle hieman markkinoida. Lopulta olimme yksimielisiä siitä, että meille tulee levytetty katto ja se ruiskurapataan. Tämä oli todella hyvä päätös, sillä siitä tuli aivan älyttömän hieno! Ruiskurappaus jatkuu siis nyt talon läpi ja se toimii myös todella hyvin aulatiloissa olevien valosyvennysten kanssa. 



Listattomuus

Toteutimme kaikki ikkunan puitteet ja ulko-ovien aukot listattomina ja vaikka siinä hommaa olikin, niin lopputulos oli todella palkitseva. Myös sisäkatto saatiin toteutettua listattomana. Yritin ehdottaa Santerille vielä listattomia väliovia, mutta hänellä ei ollut kuulemma mielenkiintoa lähteä askartelemaan sellaisia, joten väliovien ympärille tulee valkoiset listat. Jalkalistat tulevat myös valkoisina vaikka pitkään olimmekin sitä mieltä, että haluamme tammen väriset listat. Tässä ongelmaksi muodostui kuitenkin parketin kanssa tarpeeksi hyvin mätsäävien listojen löytäminen. Toki varmasti parketin valmistajalta olisi saanut tismalleen oikeaa listaa, mutta silloin hintalappu olisi ollut varmasti myös sen mukainen. 

Maalaus ja sävyt

Jo pelkkä pohjamaali muutti talon ilmettä niin paljon! Levytys ja tasoitusvaihe tuntui kestävän pienen ikuisuuden ja ai että miten ihana tunne oli saada pahvilaatikon väriset levyseinät piiloon! Yleisväriksi valitsimme Paperin, joka on Tikkurilan värikartasta varmaan se kaikista valkoisin valkoinen. Olimme pitkään Tikkurilan Valkoisen kannalla, joka on aavistuksen verran lämpimämpi, mutta pelkäsimme miten se reagoi valojemme värisävyn kanssa. Olenkin aiemmin kertonut, että valitsimme valojen värisävyksi 3000K, joka on selvästi pehmeämpi ja hieman keltaisempi valon sävy verrattuna tällä hetkellä selvästi enemmän pinnalla olevaan 4000K valosävyyn.  


Paperin lisäksi meillä tuli yhteensä neljää eri tehosteväriä ja ne ovat kaikki Tikkurilan värikartasta. Koko talon läpi aina eteisestä meidän makuuhuoneeseen saakka kulkee yksi seinälinja, joka on maalattu Mulperilla. Mulperi on jo nykyisestä kodista meille tuttu ja rakas sävy. Nykyisessä kodissamme miltei kaikki yleiset tilat on maalattu juuri tällä ihanan täydellisellä greigellä ja sen takia se tuntui luontevalta valinnalta myös uuteen kotiin yleisten tilojen pieneksi lisämausteeksi.

Tässä kuvassa näkyy kotimme viidestä värisävystä neljä

Tyttöjen huoneisiin tuli yksi tehosteseinä kummallekin ja yllättäen molemmat valitsivat vaaleanpunaisen sävyn. Esikoisen huoneeseen laitoimme Neitoa, joka on aivan äärettömän kaunis vaaleanpunainen / roosa sävy, joka taittaa aavistuksen verran ruskeaan. Koska tyttöjen huoneissa on ikkunat eri ilmansuuntiin, on nuoremman neidin huone selvästi isosiskon huonetta pimeämpi. Tästä syystä 
valitsimme hänelle hieman kirkkaamman vaaleanpunaisen, Tikkurilan budoaarin. Mielestäni valinnat osuivat nappiin, sillä nopealla vilkaisulla ne näyttävät melko samalta. Sitä me nimenomaan haimme, sillä nyt ei toivottavasti tarvitse tapella siitä, kummalla tytöllä on "parempi" tehosteseinä. 

Viides ja viimeinen seinäväri, joka meiltä löytyy on Ajopuu. Tämä sävy valikoitui meidän makuuhuoneen sängynpääty seinälle. Ajopuu on myös nykyisestä kodista meille vanha tuttu sävy. Tästä minulla ei ole nyt valitettavasti kuvaa tässä postauksessa, mutta se varmasti tulee vilahtamaan täällä vielä tulevaisuudessa.


Sellaisia sävyjä löysyy siis meidän kodista. Muutamia uusia, mutta myös vanhoja tuttuja. Ensin ajattelin, että olemme tylsiä kun otamme näitä edellisestä kodista tutuksi käyneitä "varman päälle" valintoja, mutta sitten taas totesin että mitä sitä nyt hyväksi havaittua vaihtamaan! 

Kiva kun jaksoit lukea ja iloa päivääsi! 

<3: Jannica

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Käyttökokemus - maaviileä

Miten maaviileä on toiminut meillä hellekesänä 2021? Kyllä ovat helteet hellineet tänä kesänä ja vielä on kesää jäljellä! Tämän helteisen kesän myötä moni on ruvennut pohtimaan eri viilennysmuotoja omiin koteihinsa. Tässä postauksessa avaan meidän käyttökokemuksia maaviileästä, josko siitä olisi vaikka hyötyä jollekin, joka on juuri nyt näiden samaisten pohdintojen äärellä. Meillä on lämmitysmuotona maalämpö ja sen kaverina maaviileä. Sekä lämmitys, että viilennysmuodon valinta olivat meille helppoja, sillä meillä oli pohjalla jo hyvä kokemus kummastakin. Vanha kotimme oli aluksi öljylämmitteinen, mutta vaihdoimme sen pian muuton jälkeen maalämpöön ja siitä muutaman vuoden päästä Santeri lisäsi järjestelmään myös maaviileän.  Olen huomannut, että maaviileä on saanut pahimpien helteiden aikaan jonkin verran parjausta, mutta ainakin meillä se on toiminut mainiosti. Tietysti hellelukemien ollessa huipussaan, on meidänkin pumppu ollut kovilla. Silti se on saanut pidettyä sisälämpötilan tod

Esittelyssä keittiö

Kodin sydän Reilu vuosi sitten kirjoitin postauksen, jossa kerroin minkälaiseen keittiöön olimme päätyneet. Tässä  postauksessa kerroinkin melko kattavasti siitä millaisia toiveita meillä oli keittiön suhteen ja mitä meille oli tulossa. Keittiöstä tulee kylpyhuoneiden ohella ehdottomasti eniten kysymyksiä, joten nyt onkin jo korkea aika esitellä teille millainen meidän keittiöstä tuli ja kertoa miten se on toiminut käytännössä. Toimitus & kasaus Keittiö tilattiin Noblessalta alkuvuodesta 2020. Olimme hyvin optimistisesti sopineet keittiön saapumisen keväälle, mutta lopulta myöhästimme tilauksen saapumista pariinkin otteeseen. Toimitusajan siirto kävi joustavasti ja lopulta saimme keittiön (ja KHH) kalusteet tontille loppukesästä 2020.  Santeri kasasi keittiön yhdessä ystävänsä kanssa. Kaapinrungot tulivat valmiiksi kasattuna eikä niiden asentaminen ja kiinnittäminen ollut ilmeisesti mikään ihan mahdoton homma vaikka siinä jokunen päivä menikin. Tästä vaiheesta on muuten sanottava,

Sauna

Meidän sauna Hyvää alkanutta vuotta 2021! Aloitan tämän blogivuoden esittelemällä meidän saunan ja  kylpyhuoneen. Näistä tiloista olen saanut ehdottomasti eniten kyselyitä Instagramin puolella ja ajattelin kirjoittaa tämän postauksen, jos siitä olisi vaikka hyötyä muille kylpyhuonetta ja saunaa suunnitteleville rakentajille / remppaajille. Sauna on ollut yksi uuden kodin parhaiten onnistuneita juttuja ja olemmekin saunoneet täällä enemmän kuin koskaan. Tähän on oikeastaan kaksi syytä. Ensimmäinen on se, että tällä kertaa meille valikoitui sähkökiuas ja se on kieltämättä aikaa säästävä arjen helpotus pienten lasten kanssa. Toinen syy on se, että tämä sauna on edellistä saunaamme turvallisempi. Isolla alalauteella on todella paljon tilaa ja meidän pienempikin lapsi kiipeää helposti saunaan ja sieltä pois. Kylpyhuone ja sauna eivät ole mitään kovin suuria tiloja, joten halusin sinne mahdollisimman avaran tunnelman. Tämän takia esimerkiksi kokolasiseinä oli automaatio, vaikkakin pelkäsin s